*

Wennberg

Ministereiden medianäkyvyys: topit ja flopit

  • Ministereiden medianäkyvyys
    Ministereiden medianäkyvyys

Sipilän hallituksen ensimmäiset kolme kuukautta ovat takana, joten päätin tehdä nopean analyysin ministereiden medianäkyvyydestä.

Medianäkyvyys kertoo omalta osaltaan mielenkiintoisia asioita hallituksen kokoonpanosta ja toiminnasta: kuinka yhtenäiseltä ministeritiimi näyttäytyy, kuinka yhtenäistä hallituksen toiminta on ulospäin, jäävätkö jotkin ministerit ja teemat toisten varjoon ja niin edelleen.

Kolme kuukautta on tietysti lyhyt aika ja kulloinkin ajankohtaiset teemat määrittävät osaltaan ministerien näkyvyyttä. Toisaalta kolmessa kuukaudessa osa ministereistä on ehtinyt vahvasti profiloitua, kun taas toiset ovat jääneet täysin unohduksiin. Olipa kyse sitten ministerin henkilöstä tai hänen edustamansa hallinnonalan jäämisestä hallituksen politiikassa taka-alalle, kertoo se painoarvosta hallituksen politiikassa.

Otin analysiin mukaan vain toimitukselliset mediat - some-kirjoittelu jäi siis tämän tarkastelun ulkopuolelle. 

Pääministeri Sipilä on tietysti halliituksen näkyvin hahmo ja puheenjohtajakolmikko, Sipilä, Stubb, Soini on näkyvyydessä omassa kategoriassaan. Jos Sipilä saa näkyvyydessä arvon 1, niin Stubin näkyvyys 0,76 ja Soinin 0,71. Tämä tarkoittaa siis, että Stubin näkyvyys on ollut 76 % Sipilän näkyvyydestä ja Soinin näkyvyys 71 %.

Mielenkiintoiset tulokset löytyvät puheenjohtajakolmikon takaa. Näkyvimmät ministerit  tämän kolmikon jälkeen ovat Rehn (0,33), Lindström (0,22) ja Niinistö (0,22).

Perussuomalaisilla on kolme vahvasti näkyvää ministeriä. Kun näkyvyys suhteutetaan puoleen ministerimäärään on perussuomalaisilla ollut näkyvin ministeriryhmä – tosin erot ovat äärettömän pieniä ja perussuomalaisilla on myös yksi kaikkein näkymättömimmistä ministereistä, sosiaali- ja terveysministeri Hanna Mäntylä.

Mediassa esiintymisen perusteella ministerit voidaan jakaa neljään ryhmään:

  • Puheenjohtajat (Sipilä, Stubb, Soini)
  • Keskustelunavaajat (Rehn, Lindström, Niinistö, Orpo)
  • Komppaajat (Berner, Grahn-Laasonen, Tiilikainen, Toivakka)
  • Hissukat (Rehula, Mäntylä, Vehviläinen)

Silmiinpistävää on, että kumpikin sosiaali- ja terveysministeriön ministereistä ovat medianäkyvyydeltään kolmen heikoimman joukossa.  Mäntylän osalta osaselitys voi olla ensikertalaisuus, mutta tämä ei vähäisimmässäkään määrin päde Rehulaan, joka on entisenä sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtajana omimmilla alueellaan.

Erityisen yllättäväksi sosiaali- ja terveysministeriön (STM)  vähäisen näkyvyyden tekee se, että STM:n  hallinnonala vie noin neljänneksen valtion budjetista.  Hallinnonala on määrärahaltaan toiseksi suurin valtiovarainministeriön jälkeen.

Selitykset moniin eroihin saattaa löytyä siitä, että hallitus on alkutaipaleella – ehkäpä siis päivitän analyysin vuoden lopulla. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (7 kommenttia)

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Kiinnostava selvitys. Kerrotko vielä, mitkä tiedotusvälineet ovat mukana ja miten olet havaintosi tehnyt.

Esimerkiksi Juha Rehula, nyt hissukkaryhmään luettu, on ollut paljon esillä viime päivien aikana ainakin Yleisradiossa. Myös Uudessa Suomessa oli hiljattain hänen haastattelunsa ja siinä nousi kärkeen alkoholilaki:

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/107312-tietaako-uu...

Käyttäjän wennberg kuva
Mikko Wennberg

Hei!

Ajanjakso on 1.6.2015-31.8.2015. Analyysi on tehty mediaseurantatietokannasta, jossa on mukana käytännössä kaikki suomalaiset toimitukselliset mediat. Tässä nopeassa analyysissä ei ole huomioitu lukijakunnan erilaista määrää eri medioissa eli on ainoastaan laskettu juttujen määrät joissa ministerit ovat esiintyneet.

Käyttäjän markkuhuusko kuva
Markku Huusko

Mukana ei ole tv- ja radioesiintymisiä tai printtiä, jos niistä ei ole tehty kirjoitettua juttua verkkoon?

Käyttäjän wennberg kuva
Mikko Wennberg Vastaus kommenttiin #5

Juurikin näin eli toimituksellinen verkkomedia joka siis kattaa myös "verkossa julkaistavat printtilehdet" ja siltä osin myös tv- ja radioesiintymiset kun niistä löytyy maininta ko. kanavan verkkosivuilta.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Perussuomalaisten profiiliministeri on tätä nykyä Jussi Niinistö, johon koko ps-puolue on alkanut poliittisesti henkilöityä. Matti Putkosen medianäkyvyyttä tutkimus ei arvioinut, ja putkoslaisuus onkin kuin käenpoikana syrjäyttänyt paljon arvokasta ja tarpeellista. Putkosen perhe vetelee osaltaan myös hallitusnaruja ministeri Mäntylän avustajan roolista.

Käyttäjän uskap kuva
Pasi Kortesuo

Sosiaali- ja terveysministerin on oltava erittäin hissuksiin, ettei vain media kiinnostu. Jos media alkaa kaivaa, voi jäädä ministerin pesti lyhyeksi.

Toisaalta on myös oltava erittäin hissuksiin, ettei kompetenssin puute tule ilmeiseksi. No nythän asia korjaantunee, kunhan Putkosen vaimo alkaa Hannan tueksi ja turvaksi.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Melko erikoista, että Perussuomalaisten kolme miesministeriä ovat olleet kohtuullisesti esillä mutta naisministeri on pysynyt piilossa. Onkohan arvokonservatiivi Timo Soini antanut määräyksen, että naisten pitää "vaieta seurakunnassa".

Kannattaa muistaa, että myös Suomen Valtakunnan Kakkonen, eduskunnan puhemies Maria Lohela on ollut hiljaa koko kesän, vaikka isoja asioita olisi riittänyt kommentoitaviksi.

http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/201450...

Toimituksen poiminnat