*

Wennberg

Saara Aalto toi Suomelle näkyvyyttä 150 miljoonalla eurolla

Finaalipölyn laskeuduttua ja vuoden viimeisten päivien ollessa jo käsillä voidaan todeta, että vuoden 2016 merkittävin henkilö Suomi-brändin rakentamisessa oli Saara Aalto. Itse asiassa Aalto saattaa olla jopa merkittävin henkilö sitten 10 vuoden takaisten Conan O’Brienin Suomi-juttujen.

Seuraavat mediatietokannastamme lasketut tunnusluvut havainnollistavat Aallon ja Suomen saamaa näkyvyyttä.

Viimeisen kolmen kuukauden aikana Aalto ansaitsi medianäkyvyyttä 150M€ edestä. Tämän voi suhteuttaa esimerkiksi siihen, että Visit Finlandin vuosibudjetti on noin 10M€.

Valtaosa – yli 90% –  kansainvälisestä näkyvyydestä tuli Iso-Britanniasta. Isossa-Britanniassa Aalto on yli kaksinkertaistanut Suomen näkyvyyden, jos oletetaan, että kaikki Aallon näkyvyys on myös Suomen näkyvyyttä.  Hieman yli 10%:ssa  Aaltoa käsittelevistä media-osumista mainitaan myös Aallon kotimaa.

Iso-Britannian ohella Aalto on saanut paljon näkyvyyttä Irlannissa, Yhdysvalloissa ja Kanadassa, mutta myös sellaisissa maissa kuin Unkari, Brasilia ja Singapore.

Mikä merkitys tällä näkyvyydellä on sitten Suomelle?

Ainakin jo nyt voidaan todeta, että se on lisännyt kiinnostusta Suomea kohtaan erityisesti Isossa-Britanniassa. Suomea koskevat googlehaut nousivat historialliseen ennätykseensä jo lokakuussa. On melko turvallista olettaa, että ainakin osa tästä kiinnostuksen noususta muuttuu myös teoiksi ja Suomen kansantalous saa osansa Aallon menestyksestä ja näkyvyydestä matkailun kautta.

Toivotaan, että Saaran menestystarina jatkuu ja näin uuden vuoden alla voi kai toivoa, että löytyisi lisää näitä saara-aaltoja, mutta tuo yksikin on jo pieni lottovoitto. 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

7Suosittele

7 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän TeppoSyvril kuva
Teppo Syvärilä

Ja kaikki tämä näkyvyys,koska nainen on tähti,jota Suomessa ei otettu todesta.

Suomen bränditoimikunta voisi ottaa oppia, jos sellainen vielä on toiminnassa. :)

Käyttäjän jarmonahkamaki kuva
Jarmo Nahkamäki

Ai Saara saa 150 miltsii levymyynnistä? Onnee sit hänelle <3

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Ei (ainakaan vielä) levymyynnistä, mutta nyt hän voi laskuttaa summan valtiolta nimikkeellä "brändityö".

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

''Saara Aalto toi Suomelle näkyvyyttä 150 miljoonalla eurolla''

Paljonko siitä Saaralle maksetaan?

Käyttäjän AriTero kuva
Ari Tero

Oulu huomioinut tosi avokätisesti Saara Aallolle 5000 e stipendi, näin Oulussa.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#4
Tuo on Suomen linja.

Paina, paina niska limassa, vaikka ei itsellesi juuri mitään jää.

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Kannattaisiko Suomen valtion panostaa enemmän kulttuuriin kuin urheiluun, joka isoista satsauksista huolimatta tuottaa meille niin vähän kansainvälistä julkisuutta, puhumattakaan taloudellista hyötyä? :)

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu

Eikö todellakaan kukaan Mies tykkää minun kommentistani?

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Kolmen vuorokauden kuluttua alkaa jääkiekon MM-turnaus nuorten ikäluokassa, jossa mestaruutta puolustaa Suomi. Muistatko viimetalvisen hurmoksen, kun jopa presidentti Niinistö suorastaan innostui jäähallin lehterillä? Patrik Laine on kiekkoyhteisön Saara Aalto - ja päinvastoin.

Tämä Mies ei ihan lonkalta siirtäisi urheilusatsauksia tilataide- tai balettiosastolle...

Käyttäjän zzz333 kuva
kaija kelhu Vastaus kommenttiin #9

Kiitos Tuomo vastauksestasi. Ihan huumorilla moista ehdotinkin, kun hyvin tiedän herrojen rajattoman ja mahdottoman urheiluhulluuden. Kokeilin vain kepillä jäätä.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki Vastaus kommenttiin #10

''kun hyvin tiedän herrojen rajattoman ja mahdottoman''

Älä ole Kaija turhan vaatimaton, eikös kihlatusta ole puoliherraksi?

Laivastossa on puolimatruusi ja siviilissä puoliherra. Laivastossa puolimatruusi nuolee paikat puhtaiksi.

Käyttäjän IrmaAsikainen kuva
Irma Asikainen

Urheiluhulluna en voi tuota "suositella", mutta ajatuksena se on ihan harkitsemisen arvoinen.

Ihmettelen vaan, miksi kaikki pitää aina mitata (yrittää ainakin) rahassa? Mitä Aalto tästä hyötyy (rahassa)? eikö menestys sinänsä paina mitään? Eikö jo se, että saa esiintyä tuolla suusrilla areenoilla, tehdä sitä, mitä haluaa ja (varsinkin Saaran tapauksessa) olla juuri se, mikä haluaa ollakin. Eikö tällä kaikella ole mitään arvoa? Meillä vaan yhteiskunnan pitäisi maksaa kaieksta, että viitsisi edes tehdä jotain ja se näkyy kyllä meidän artistiemme menestyksessä. Varsinkin kevyen musiikin osalta. Onhan meilä huippuja musiikin saralla, mutta he eivät olekaan sitä yhteiskunnan avustusten turvin (ainakaan pääsääntöisesti).
tämä jälkimmäinen osio on nyt ohi tuon Kaijan kommentin, mutta.... menköön tässä.

Käyttäjän KristianSheikkiLaakso kuva
Kristian Sheikki Laakso

Alen, Kankkunen, Mäkinen, Toivonen, Rosberg, Räikkönen, Häkkinen, Bottas, yms. yms.

Näistä ei juuri kukaan puhu, ei ne tietysti taiteilijoita ole ja ei joidenkin mielestä edes urheilijoita. Mutta ihmeen paljon tuonnut Suomea esille maailmalla.

Tosin niin kuin blogissa juuri kirjoitin, onko siitä brändäyksessä sitten mitään hyötyä.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#12
Jukka Alihanka kirjoitti aikoinaan hienosti Suomen rajoittuneisuudesta. Katselin sitä aikoinaan kaukaa Aasiasta ja ei siellä kukaan Suomea tuntenut.

Hong Kongin Kowloon hotellin baaritiskillä eräs henkilö kysyi missä on Suomi?

Sanoin; Tiedätkö missä on Kiina? Yes. Tiedätkö missä on Venäjä? Yes. We are next to west.

Ei Suomi ole maailmalla mitään ja Suomi on itse niin nuhruinen, kuten Jukka aikoinaan runoili. Hajuton, mauton ja mitään sanomaton.

https://www.youtube.com/watch?v=mzhzUnttW44

Käyttäjän MarinaLindqvist kuva
Marina Lindqvist

Ei yksikään ulkomaalainen tuttuni ole koskaan maininnut jääkiekkoa Suomen yhteydessä. Koskaan. Ja jokunen jenkki ja kanadalainenkin mahtuu mukaan. Musiikki ja autokuskit on tutumpia olleet jo noin 40 vuotta mitä tässä nyt on tullut huomioitua.

Käyttäjän pekkakorvenniemi kuva
Pekka Korvenniemi

Parempi tuotto kuin Guggenheimillä, ja no risk! Jatketaan tällä linjalla. :)

Ilpo Aalto

nyt kun ymmärrätte saara aallon arvon ja ne kaikki mahdollisuudet,niin muistakaa että hän tarvii rahaa elämiseen ja kaikkeen. hänelle kannattaa maksaa hyvää palkkaa ja suomen verottajaa mä varottaisin siitä että jos te meinaatte kiusata häntä järjettömillä veroennäkko suunnitteluillanne niin saara lähtee ensimmäisellä koneella englantiin. siinä voitte sitten laskea kuinka paljon me menetetään joka päivä ja muut päälle. saaralle kannattaisi myöntää nolla verotus ja arvatkaa vaan miksi,siksi kun hän on maamme suurlähettiläs maailmalla joka saa suomen nousuun

Toimituksen poiminnat