*

Wennberg

Kaikki blogit puheenaiheesta Big data

Pakolaisaallon "liftarit"

Belgian viranomaiset tekivät elokuussa kiinnostavan havainnon: kun vielä kesäkuussa vain 16 % turvapaikkahakijoista tuli Irakista, niin elokuun aikana heidän osuutensa oli noussut jo 46 prosenttiin (4 621 turvanpaikka-anomuksista 2 160 oli irakilaisten tekemiä). Silmiinpistävä erikoisuus tässä oli se, että suurin osa heistä oli yksinmatkustavia, nuoria miehiä Bagdadista ja että heillä oli aina lähes sama kertomus rekisteröinnin yhteydessä.

Pikettyn ja Lanierin äärellä - kurjistumisen pysäyttämisestä

Kuten moni muukin asiasta kiinnostunut, otin käteeni  Pikettyn kirjan Capital in the Twenty First Century. Se nimittäin tuntui sopivan loistavasti yhteen Jaron Lanierin Who Owns the Future –kirjan kanssa. Olin oikeassa. Piketty ottaa syvällisesti kantaa varallisuuden kasautumiseen talousteoreettisesta näkökulmasta. Lanier ottaa kantaa tietokantojen, teknologian ja elämän muutoksen näkökulmasta. Yhtä kaikki, molemmat teoreetikot heijastavat valkokankaalle nykyisen talousajattelun mahdottomuuden.

Kortit kuivumaan

Tiesin, että typerä tapani vahingoitti minua ja ihmisiä ympärilläni. Vaikka miten vähän, niin vahingoitti silti. Jo vuosia olin yrittänyt sen lopettaa, mutta jotenkin aina ahneus tai laiskuus voitti. Tein asioita, joita periaatteessa vastustin - edistin yksityisyyden nävertämistä ja ihmisten seurantaa, sekä suuryritysten paljolti näkymätöntä valtaa, vaikka olisin voinut valita toisinkin.

Neofeodalismin synkkä tulevaisuus

Neofeodalistinen dystopia on polku, jota en halua kulkea. Vain välittämisen yhteiskunta on seuraamisen arvoinen.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä