*

Wennberg

Kaikki blogit puheenaiheesta Hallitus perussuomalaiset

Hallintarekisterilain vaatiman ponnen lakiluonnos vastatuulessa

Hallintarekisterilain yhteydessä vaaditun ponnen pohjalta laadittu lakiluonnos on saanut voimakasta kritiikkiä mm Finanssiala ry:ltä ja EK:lta. 50%:n ennakonpidätystä Suomeen verovelvollisilta tunnistamattomilta osingonsaajilta vaativan ponnen yhteydessä kerrottiin kuinka sijoittajatiedot saadaan kyllä eikä asiassa ole mitään ongelmaa. Itsekin täällä väänsin Toimi Kankaanniemen kanssa aiheesta ja vaadin, että ratkaisun toimiminen käytännössä osoitetaan ennen lain hyväksyntää.

Laura Huhtasaari on lopettanut plagioinnin

Tammikuussa tuli ilmi, että kansanedustaja, Perussuomalaisten varapuheenjohtaja ja tuleva presidenttiehdokas Laura Huhtasaari oli plagioinut blogiinsa lauseita suoraan muilta — uutisista, muiden blogeista ja Wikipediasta.

Sininen Tulevaisuus - alkuperä

Piti avata vielä yksi "Sininen Tulevaisuus" -säie, koska en pysty lisäämään kuvia kommentteina olemassaoleviin muiden kirjoituksiin.

Jäljet johtavat sylttytehtaalle eli talliin. Soini ravimiehenä tiesi, mistä puolueelleen löytyy nimi.

Hevonen nimeltä "Blue Future".

Kansaa kustaan silmään

Katselin tuossa pääministerin selvitystä hallituskriisistä, ja tuli olo että pitää kirjoittaa jotain.
Koko tämä viime viikkoinen sirkus on koetellut uskoani demokratiaan. Kun Sipilä nousi puhujanpönttöön, ja pokerinaamalla totesi, että uuden vaihtoehdon irtaantumista ei ole ennalta suunniteltu, minun viimeisetkin uskoni puolueeseen nimeltään keskusta murenivat, miten tyhmänä he äänestäjiä pitävät?

PETTIKÖ PERSU ÄÄNESTÄJÄNSÄ

PETTIKÖ PERSU ÄÄNESTÄJÄNSÄ

 

Puoluekokouksen tulos aluksi vihastutti valtaosaa PS:n äänestäjistä. Selvisi ettei PS puolueella valitun johdon alla ole asiaa jatkaa hallituksessa. Jotkut iloitsivat. Toiset olivat syvän pettyneitä. Syyllisiä sekä erilaisia oletettuja tai todellisuusperäisiä motiiveja alettiin rakennella, kaivaa esiin, sekä osoitella vastuuhenkilöitä syyllisiksi.

 

Kulttijohtaja ja poliittinen joukkoitsemurha

YLE uutisoi lauantaina 17.6.2017 näyttävästi: Timo Soini näytti jälleen olevansa maailmanluokan peluri.

Valtionmedia väittää "uutisessaan" myös "tutkineensa" miten hallituskriisi eteni. Sen mukaan Perussuomalaisissa tehtiin sisäpiirin vempautus, jolla annettiin Jussi Halla-aholle opetus.

Sipilän "U-käännös"

 

 

 Aikasäästö 10 minuuttia suuntaansa, mutta tulihan veronmaksajain kustantamana lentolupakirjan ylläpitoon tarpeellista lentoaikaa.

 

1. Yksityissuihkarilla Kultarantaan: 

  • kesärannasta autolla Helsinki-Vantaalle, 30 minuuttia
  •  lähtöselvitys ja -lupa 15 minuuttia
  •  Lento turun lentoasemalle kaksikymmentä minuuttia 
  •  Autolla Kultarantaan 30 minuuttia, eli yhteensä 1:35 h.

2.  Autolla kesärannasta Kultarantaan kesänopeusrajoituksin 1 tunti 45 minuuttia   

Joka kolmas perussuomalainen äänesti loikkaria

""Tuhannella äänellä ei kumota puolta miljoonaa", sanoi Simon Elo"

Joku voisi sanoa,että höpinät sikseen. Puoluekokous on eri asia kuin eduskuntavaalit.

"Tarkalleen ottaen perussuomalaiset saivat eduskuntavaaleissa 524 054 ääntä. Loikkariryhmän äänisaalis on 31 prosenttia, ja perussuomalaisten ryhmään jääneiden noin 16 prosenttia."

Tämä on vallankaappaus

Luin juuri Suomen kuvalehdestä SallaVuorikosken kirjoituksen ""Piti hieraista silmiä muutamaan kertaan, kun Sampo Terho (ps) asettui Kesärannan tiedotustilassa Juha Sipilän (kesk) ja Petteri Orpon (kok) viereen. Hän kertoi tulleensa valituksi ”trioministeriksi” eli Timo Soinin seuraajaksi hallituskolmikkoon.

Soini petti perussuomalaiset - henkilökohtaisen hillotolpan vuoksi

Maahanmuuttokysymyksissä Soini ei koskaan ole ollut perussuomalaisten ohjelman kannattaja, mutta hyväksynyt sen koska näin kalasteli ääniä puolueelle. Sai jytkyn juuri maahanmuuttokriitisyydellä.

 

Perussuomalaisten ohjelma ja arvot ovat hyvät, mutta Soini ja eliitti ei niistä välittänyt ja siksihän kannatus laski. 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä