Wennberg

Kaikki blogit puheenaiheesta Pienyritykset

Ehdotus uuden irtisanomislain sisällöksi

Entä jos irtisanomislaki kirjattaisiin muotoon: "On aina ok irtisanoa, jos kaikki muut yrityksen työntekijät hyväksyvät irtisanomisen."? näin ei tarvitsisi ottaa edes kantaa firman kokoon.

Ehdottaja on Liberaalipuolueen Helsingin piirin varapuheenjohtaja ja varavaltuutettu, jonka kynää eivät eturyhmät omista.

Poliittisilla päätöksillä ja arjen valinnoilla tukea yksinyrittäjille

Pirkanmaan Yrittäjät myönsi maakunnallisen Vuoden Yrittäjä -palkinnon ikaalislaiselle kirjakauppiaalle Satu Holmalle. Palkinto oli merkittävä tunnustus yrittäjälle itselleen ja samalla kaikille yksinyrittäjille. Yksinyrittäjiä on Suomessa vähän alle 200 000 ja alle 10 hengen yrityksiä suurin osa koko Suomen yritysmassasta. Erilaiset tunnustukset ovat paitsi henkilökohtaisia palkintoja hyvin tehdystä työstä, myös keinoja nostaa asioita julkiseen keskusteluun. Pienyrittäjien asemaa on helpotettava monella eri tavalla.

Kickstarter, johtava joukkorahoituspalvelu, suomalaisilta kielletty

Kickstarter on innovatiiviselle pienyritykselle mitä parhain palvelu. Sitä kautta hoituu markkinatutkimus ja pääoman hakeminen tuotekehitykseen ja markkinointiin. Globaalisti. Kotimaiset Mesenaatit ja mitä niitä onkaan ovat kalpea ja paikallinen haamu Kickstarteriin verrattuna. Mutta mutta:

Yrittäjyyspaketti on hyvä alku

Kauan kaivattu yrittäjävähennys tulee voimaan ensi vuoden alusta. Toiminimille ja henkilöyhtiöille suunnattu yrittäjävähennys antaa verokannusteita erityisesti pienyrityksiä ajatellen. Hallituksen yrittäjyyspaketilla panostetaan pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, jotka vastaavat suuresta osasta uusia työpaikkoja. Myönteistä on myös se, että mikroyritykset saavat tukea ensimmäisen työntekijän palkkaamiseen.

Yritystoiminta työttömyysturvan avulla ja sen ongelmat

Tällä hetkellä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa on käsittelyssä hallituksen esitys 94/2015, jota on laajalti kritisoitu samasta asiasta kuin työttömyysturvaamme muutenkin, eli siitä, että yrittäjyys aiheuttaa helposti työttömyyspäivärahojen maksatusten katkeamisen, olivat nämä sitten peruspäivärahoja tai ansiosidonnaisia päivärahoja.

Kerrankin on pienellä yrittäjällä paljon kavereita!

Kyllä on pienellä yrittäjällä ystäviä ja kaikilla sama matka kohti Arkadianmäkeä. Onko muille jäänyt sama kuva? Että nyt laitetaan yrittäjien asiat siihen malliin, että pienyrityksilläkin on parempi mahdollisuus työllistää ja ehkä siinä sivussa yrittäjäkin saa jotain uutta kuten esim. oikean vuosiloman. Niin minullekin. Ensi sunnuntai lähestyy huimaa vauhtia ja harva pienyrittäjä on ehtinyt työkiireiltään äänestää ennakkoon. Onkin aika koota, mitä eduskuntaan matkalla olleet puolueet todella lupaavat pienyrittäjille.

Pienyritykset ahtaalla myös viennissä

Suomen vienti on pitkälti suuryritysten varassa. Kaikista pienimpien, alle kymmenen henkilön yritysten osuus Suomen viennistä on vain kolme prosenttia. Vastaava luku on esimerkiksi Ruotsissa 11 % ja Englannissa 15 %.

Osaltaan tämä johtuu siitä, että Suomen kotimarkkinat ovat pienet ja vastaan tulee mittakaava. Merkittäviä kasvun rajoitteita ovat kotimarkkinoidemme heikko ostovoima ja monet yrittäjyyden lainsäädännölliset rasitteet. Näistä olosuhteista yrittäjien on vaikea ponnistaa.

Politiikot eivät ymmärrä kansalaisten arkea

95,5%  MTV:n verkkokyselyyn osallistuneista on sitä mieltä, että päättäjät ovat täysin menettäneet ymmärryksensä tavallisen kansan arkipäivästä. Siitä kertoo myös eri puolueiden kansanedustajien ja jopa ministerien kannanotot siitä, ketkä ovat Suomessa pienituloisia vai onko heitä ollenkaan.

Maksuton koulutus säilytettävä

Suomeen tullaan useammin työn ja opiskelun perässä kuin humanitaaristen syiden vuoksi. Kansainvälisiä opiskelijoita löytyy alalta kuin alalta, ja usein näkee kuinka nämä opintojensa loppuun saattaneet ja korkeasti kouluttautuneet ulkomaalaiset opiskelijat ajavat taksia, siivoavat katuja, jakavat lehtiä ja paistavat hampurilaisia. Tämä on mielestäni väärin, mikäli haluamme pitää nämä ihmiset tyytyväisinä veronmaksajina Suomessa.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä