*

Wennberg

Kaikki blogit puheenaiheesta Suomen pakolaispolitiikka

Helsingissä epäillään terroriteon suunnittelua – välittömät toimet tarpeen

Iltapäivälehdet uutisoivat tänään, että Helsingissä olisi valmisteltu terrori-iskua ja kohteena olisi ollut Temppeliaukion kirkko. Mittava poliisioperaatio Etu-Töölössä viime sunnuntaina liittyi ilmeisesti juuri tähän ja tavoitteena oli tavoittaa rikoksesta epäilty henkilö. Tällä erää operaatiota ei kuitenkaan jatkettu sunnuntain jälkeen, vaikka henkilöä ei tavoitettu.

Pakolaiset, kantasuomalaiset ja kahdet rattaat

Olen teksteissäni kirjoittanut useaan otteeseen asioista, jotka minua itseäni häiritsevät (jotkut jopa vihastuttavat) nykyisessä pakolaispolitiikassa. Tiivistettynä kyse on siitä, että Suomen valtion kannalta ei ole mitään mieltä siinä, että pakolaiset asetetaan omia kansalaisia tärkeämpään asemaan. Niin kuitenkin tällä hetkellä tehdään. Jokainen voi sen myös itse todeta vilkaisemalla uutisointeja. Koulutuksesta leikataan, tuista leikataan, palveluista leikataan, menoja karsitaan kaikin puolin. Työvoimaa karsitaan tehostamalla ja työpaikkoja vähennetään muutenkin.

Väite niskuroinnista korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiä vastaan

Erityisesti Perussuomalaiset ovat esittäneet jatkuvasti väittämän, että Afganistanin paluulennon tapauksessa on niskuroitu korkeimman hallinto-oikeuden päätöksiä vastaan ja verrattu tätä mm Halla-ahon tapaukseen. Perustuuko tämä näkemys faktoihin vai onko kyse valeuutisesta samoilta tahoilta, jotka syyttävät Ville Niinistöä ja Vihreitä valeuutisista?

Pakolaispolitiikan kustannukset eivät ole keneltäkään pois?

Kun nykymaailmassa erehtyy kritisoimaan Suomen tai oman kuntansa pakolaispolitiikan suoria kustannuksia, saa yleensä välittömästi saman vastauksen: ei se raha ole keneltäkään pois. Sehän ei tietenkään ole totta ja kyllä se nyt on joltakin pois. Joka kerran tuo toteamus vetää myös mietteliääksi. Eivätkö ihmiset tajua valtioiden tai kuntiensa taloudenpidosta yhtään mitään?

 

Hallitus tekee kaikkensa

 Meitä hallitaan mielikuvilla median kautta. Kun tämä hallitustapa viedään kaiken kohtuuden yli, se kääntyy itseään vastaan. Presidentti Niinistö sanoi, että Kataisen ministeriö hallitsi mielikuvien avulla. Mielikuvat luotiin strategisessa viestintätoimistossa nimeltä Ellun Kanat.

Suomesta tulossa turvapaikanhakijoiden reitti Eurooppaan

Juha Sipilän hallituksen on lähiaikoina vastattava kolmeen suureen haasteeseen. Sisäisen turvallisuuden määrärahoja niin rajavartiolaitokselle kuin poliisillekin on lisättävä merkittävästi kevään kehysriihessä, sillä raja- ja turvallisuustilanteemme on muodostumassa kriittiseksi. Samoin on lopetettava Venäjältä viisumitta saapuvien tulo Suomeen; keinolla millä hyvänsä. Ensisijainen ratkaisu on sopiminen, mutta mikäli sopua ei synny, on rajan yli suuntautuvaa henkilöliikennettä välttämätöntä rajoittaa.

Suomen ja Venäjän sisäministeritapaaminen - tyhjänpäiväinen itärajan ongelmille?

Suomen sisäministeri Petteri Orpo tapaa tänään Venäjän sisäministeri Vladimir Kolokoltsevin valtioneuvoston edustuskartanossa Vantaalla. Sisäasiainministeriön tiedotteen mukaan tapaamisen aiheena on laittomaan maahanmuuttoon liittyvän yhteistyön tiivistäminen, toisin sanoen Suomen ja Venäjän väliseen rajaan liittyvien ongelmien ratkaiseminen pohjoisessa. Tätä blogia kirjoitettaessa ei tapaamistuloksia ole vielä julkaistu.

Suomen on mietittävä nyt myös turvapaikanhakijoiden palautus Venäjälle

Lapin rajavartiosto on arvioinut, että nykyvauhdilla Venäjältä saapuu Suomeen tänä vuonna noin 7500 turvapaikanhakijaa. Rajavartioston mukaan turvapaikanhakijoiden maahantuloa Suomeen pyörittää Venäjällä järjestäytynyt rikollisuus. Rajavalvontaviranomaiset ovat kannanotoissaan pitäneet ilmiötä riskinä sekä rajaturvallisuudelle että myös Suomen sisäiselle turvallisuudelle.

Viranomaisten lisäksi myös poliittiset päättäjät tietävät Lapin itärajan tämänhetkiset ongelmat. Ulkoministeri Timo Soini totesi viikonlopun Lapin vierailullaan, että myös itärajan sulkeminen on mahdollista.

Suomen itärajalla uhkaava pakolaisongelma, miksi Norjalla kaikki hyvin?

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö esitti tiistaina 19.1.2016 suuren huolen Suomen Venäjän vastaisen rajan pakolaistilanteesta ja erityisesti maksettujen saattajien järjestelmästä. Myös sisäministeri Petteri Orpo ja Suomen rajavartiolaitoksen johto ovat esittäneet huolestuttavia kannanottoja itärajanamme pakolaistilanteesta.

Pakolaiskriisin luomat riskit on huomioitava politiikassa

Polisi on vahvistanut että Kölnin joukkoraiskauksiin johtaneet uudenvuoden mellakoille on ollut vastaavaa toimintaa myös Suomessa. Tämä osoittaa osaltaan, että turvapaikanhakijoiden aiheuttamat turvallisuushaasteet on otettava vakavasti. Myös poliisien katupartioon käyttämiä resursseja on sen vuoksi väliaikaisesti syytä lisätä. Hysteriaan ei ole tarvetta, mutta vähintään yhtä vaarallista on asioiden lakaiseminen maton alle.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä