*

Wennberg

Kaikki blogit puheenaiheesta Julkinen talous

Pieni- ja keskituloisia ei saa unohtaa

Hallitusohjelman mukaan ”ansiotuloverotuksen mahdollinen lisäkeventäminen koskee kaikkia tuloluokkia sekä eläkeläisiä, pieni- ja keskituloisia painottaen”. Kirjauksen toteutuminen toisi pienituloisille palkansaajille ja eläkeläisille kaivattua ostovoimaa. Ensi vuoden verotaulukkoja laatiessaan hallitus on kuitenkin unohtanut erityisesti pienen työeläkkeen saajat.

Laittomasti maassa oleskeleville myönnetyt tuet on nostettava päivänvaloon

Laittomasti maassa oleskelevien henkilöiden avustaminen ja piilottelu viranomaisilta on noussut Turun puukotusten jälkeen uudelleen julkiseen keskusteluun. Yksityishenkilöiden ja kirkon tarjoaman avun lisäksi myös sosiaaliviranomaisten epäillään maksaneen heille toimeentulotukea ilman laillista perustetta.

 

Olen saanut henkilökohtaisia yhteydenottoja kansalaisilta, jotka ovat huolestuneita sosiaaliviranomaisten laittomasti maassa oleville myöntämästä toimeentulotuesta. Myös osa sosiaalipalvelutyöntekijöistä näyttää olevan hämillään tilanteesta.

 

Julkisen talouden persnetto työnteosta huolimatta

Ihmisten pitäisi tehdä enemmän työtä, jotta julkinen talous pelastuisi. Jotenkin noin olen käsittänyt tämän "töihin kannustavuuden" lisäämisen. Ihmiset tekevät kuitenkin nykyään enemmän töitä kuin 2005 ja sitä ennen (aina 90-luvun alkuun). Silti julkinen talous ottaa enemmän lainaa, kuin maksaa niitä pois.

 

Julkinen talous yhä merkittävissä vaikeuksissa

Eduskunnassa keskusteltiin tänään valtion lisätalousarviosta. Suomen talous on ollut toista vuotta kasvussa. Vertaamalla Suomea muuhun Eurooppaan nähdään karu totuus – Euroopan komissio julkisti alkuvuonna ennusteen, jonka mukaan Suomen talous kasvaisi tänä vuonna 1,2 %. Ennuste jätti Suomen Euroopan maiden hännille, päihittäen vain ankarista talousvaikeuksista kärsivän Italian. Suomi on kasvanut jo pitkään hitaammin kuin muut, vaikka ihan viime kuukausien kehitys lupaakin parempaa.

Kuntamme Kreikan tiellä

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä oli taannoin huolissaan kuntien lainakannan kasvamisesta, ja piti kuntien luokkoluokitusta liian hyvänä. Käytännössä Penttilä näki kuntien keskinäisen takaustoiminnan riskiksi: kuntien kyky hoitaa lainojaan vaihtelee toki huomattavasti, mutta tämä ei näy lainakustannuksissa käytännössä juurikaan.

Ruotsin julkisen sektorin kopioiminen pysäyttäisi velkaantumisen heti

Suomessa sosiaaliturvaan käytetään 25,4% bruttokansantuotteesta. Ruotsissa vastaava luku on 21,3%, EU:ssa keskimäärin 19,5%, Norjassa 18,1% ja Islannissa vain 10,2%.

Kaikki julkiset menot puolestaan ovat Suomessa 58,1% suhteessa bruttokansantuotteeseen. Ruotsissa 51,8%, EU:ssa keskimäärin 48,2%, Norjassa 45,6% ja Islannissa 45,7%.

(Eurostat)

Suomiremppa - 9 ajatusta

Suomi nousuun:

 

1. Kansa elinikäiseksi opiskelijaksi kirjaimellisesti. Ihmiset eivät poistu koulujensa listoilta valmistuessaan vaan jäävät passiivisiksi opiskelijoiksi. Jos sellainen jää työttömäksi, hän siirtyy koulun opiskelijaksi automaattisesti. Opiskelijalle rakennetaan opintosuunnitelma, joka sisältää työnhakupäivän joka viikko. Työtön hankkii näin alansa erikoisosaamista tai vaihtaa alaa ja voi vaihtaa koulua.
 

Vuokrat syövät kulutuksesta ja julkiselta sektorilta

Ensimmäisenä mainita, että ihmisten pakkautuminen sinne, missä on liian vähän asuntoja toki nostaa vuokratasoa, mutta onko asuminen sitten oikea kohde, jossa kysyntä ja tarjonta saavat määrät hinnat poskettomiksi?

 

Vuokrayhtiöt tahkoavat yleishyödyllisyydestään huolimatta kovia voittoprosentteja ja asumistukimenot kasvavat. Siinä sitä on yhteiskunnalle hyödyllisyyttä kerrakseen.

 

Palkkojen alennus ei paranna julkista taloutta

Hallitus ei itsekään usko kikyn parantavan julkista taloutta lyhyellä aikavälillä, mutta entä toiveajattelu pitkällä aikavälillä?

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/rahaministerio_velkaantuminen-52074

 

Eurostatin sivuilta löytyi yksikkötyökustannukset ja julkisen talouden velka. Vertailin vuosia 2000 ja 2015 toisiinsa.

 

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä