*

Wennberg

Kaikki blogit puheenaiheesta Tekstin louhinta

2000 hankkeen hallitus

Kataisen-Stubbin hallitukset käynnistivät yhteensä 732 lainsäädäntöhanketta,  659 kehittämis- ja uudistushanketta ja 13 tutkimushanketta. Lisäksi asetettiin 565 muuta erilaista työryhmää ja neuvottelukuntaa. Kaiken kaikkiaan  hallituskausien aikana asetettiin siis yhteensä  noin 2000 erilaista hanketta ja työryhmää. Näihin työryhmiin kuului yhteensä yli 25 000 jäsentä.

Mistä eduskunnassa puhuttiin vuonna 2013?

Eduskunnan täysistunnoissa pidettiin vuonna 2013  yhteensä 12 021 puheenvuoroa.  Kansanedustajista eniten äänessä olivat Mauri Pekkarinen (kesk), Timo Heinonen (kok) ja Ben Zyskowicz (kok). Kymmenen eniten puhuvan kansanedustajan  joukossa on neljä perussuomalaista: Pirkko Mattila,  Kaj Turunen, Lea Mäkipää ja Timo Soini. Mauri Pekkarisen puheenvuorojen määrä on  niin ylivoimainen (247), että vaikka top 10 joukossa ei ole muita keskustalaisia, on keskusta perussuomalaisten jälkeen istuntosalissa eniten äänessä suhteessa kansanedustajien määrään.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä