Wennberg

Kaikki blogit puheenaiheesta Verotus

Miksi vain Suomessa ja Ranskassa on varakkaille kapitalisaatiosopimuksia?

Petteri Orpon perustaman säästöhenkivakuutusten ja vakuutuskuorten verotusta pohtineen valtionvarainministeriön työryhmän raportista löytyy erikoinen tieto. Mm Sipilän käyttämää kapitalisaatiosopimusta ei ole tarjolla Suomen lisäksi muualla EU:ssa kuin Ranskassa. Suomessa tämä tuotiin mahdolliseksi vuonna 2010 jostain ihmeen syystä tarjoten veroparatiisin maan sisällä varakkaille henkilöille. Vuoden 2010 jälkeen noin 12 miljardia omaisuutta on siirtynyt näihin kapitalisaatisopimuksiin verottajan ulottumattomiin. Miksi ihmeessä meillä on luotu tällainen mahdollisuus?

Hyvinvointivaltio voi pahoin

 

En ole koskaan ymmärtänyt, mistä tulee sana ”hyvinvointivaltio”. Miksi suuren julkisen sektorin maata kutsutaan ”hyvinvointivaltioksi” ja oletettavasti pienen julkisen sektorin maata pahoinvointivaltioksi. Kaiken järjen mukaan Stalinin ajan Neuvostoliitto oli hyvinvointivaltio, kun julkinen sektori käytti ehkä 95 % yhteiskunnan tuloista. Meillähän se jää vain vajaaseen 60 prosenttiin.

Virtuaalivaluuttojen verotus ei ole tasapuolista

Hyvä verojärjestelmä on läpinäkyvä, tasapuolinen ja oikeudenmukainen. Bitcoinin (ja muiden ns. virtuaalivaluutojen) kohdalla tämä ei toteudu. Kun sijoitat bitcoiniin, kohdellaan sitä verotuksessa huonommin kuin muita sijoituskohteita. Kun saat ansiotuloja lohkoketjun ylläpidosta, joudut ylläpitämään kohtuuttoman yksityiskohtaista kirjanpitoa. Kun lähdet iltaa istumaan viskibaariin ja maksat bitcoinilla, joudut raportoimaan jokaisen ostotapahtuman verottajalle.

 

Virtuaalivaluuttasijoitusten verotus

Akava: Alle 35-vuotiaat korkeakoulutetut arvostavat hyvinvointiyhteiskuntaa

Akavan tuoreen selvityksen mukaan nuoret korkeakoulutetut arvostivat kyselyssä eniten hyvinvointiyhteiskunnan säilymistä - 73% pitää tätä erittäin tärkeänä ja 22% jokseenkin tärkeänä. Kuuluuko näiden jo nykyisten ja jatkossa yhä enemmän yhteiskunnan nettomaksajina olevien ääni päätöksenteossa ja politiikassa? Ei mielestäni kuulu, poliittisten puolueiden jäsenten ja päättäjien keski-ikä on todella korkea. Vaikuttaa siltä, että jälleen on syntynyt merkittävä sukupolvien välinen kuilu eivätkä päättäjät ota tulevaisuuden tekijöitä riittävästi huomioon.

Asumiskuluja laskemalla ihmiset lähtisivät töihin

Olen kirjoittanut aiemmin niistä syistä, miksi ihmisten mielenkiinto töissä käyntiä kohtaan on useasti vähäistä. Ja mikä heidät saisi mieluummin töihin lähtemään kuin olemaan kotona. Yksi iso asia on käsittelemättä. Se on asumisen kalleus.

 

Ymmärtäkää tarkistaa verotuksenne, ja hakea muutosta jos on aihetta

Sain tänään esitäytetyn veroilmoituksen koskien vuodelta 2017 saatuja tuloja ja maksettuja veroja (kuva). Tulos oli minun kohdallani nyt sellainen, että vuodelta 2017 olen saamassa palautusta melko tarkalleen kolmesataa euroa. Nyt sitten pohdin, että pitäisikö tuosta valittaa. Eli pitäisikö hakea vuoden 2017 verotukseen muutosta. Todennäköisesti niin teen. Miksikö? No on kivempi saada palautusta viisisataa kuin kolmesataa euroa, eikö vain?

Kansantalouden alkeet Veroista yleensä

Verotuksen tehtävinä voidaan pitää: inflaation hillintä, ylikuumenemisen estäminen, julkisen kulutuksen rahoittaminen ja kulutuksen ohjaaminen haittaveroilla.

Itseaiheutetut ongelmat: köyhyys ja kiire

Luen mielelläni Juho Saaren kirjoituksia, niissä pureudutaan oleellisiin asioihin – köyhyys, eriarvoisuus sekä sosiaaliturvan toteutustapojen vaikutukset. Mielenkiintoista on, että Helsingin Sanomien artikkelissa köyhyyttä verrataan kiireeseen. Näinhän se on, toiset ovat köyhiä ja toisilla on kiire. Kumpaakaan on ulkopuolisen hankala ymmärtää. Molemmista kuulee vähätteleviä kommentteja. ”Kai nyt kaikilla on 10 euroa” ja ”kaikilla meillähän on kiire”.

X-vero-osuudella veronmaksajien mieltymykset huomioon!

Kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen. Yksi tosiasia on se, että Suomi on verohelvetti. Kokonaisveroasteemme onkin yksi maailman korkeimpia. Veronalennusten toteuttaminen on kuitenkin vaikeaa, koska julkisia menoja ei uskalleta leikata vaikka valtion talousarviossa potentiaalisia vaihtoehtoja yllin kyllin riittäisi. Veronalennusten rahoittaminen valtionvelalla ei puolestaan olisi järkevää. On kuitenkin olemassa keino, jonka avulla valtiovalta voisi kohdella maamme ahkeria veronmaksajia paremmin (tai ainakin vähemmän huonosti).

Kulutuksesta pitää maksaa täysi hinta

Ympäristötalouden ja -johtamisen professori Lassi Linnanen herättelee tammikuun Imagen haastattelussa meitä kuluttajia ymmärtämään omien valintojemme merkityksen:

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä