Wennberg

Kaikki blogit puheenaiheesta Yhdistystoiminta

Yhdistykset tekevät tärkeää työtä. Kansanvaltaa

Melkoisen yleinen ongelma eri yhdistyksissä tahtoo olla se, että jäsenet eivät saavu yhdistyksen kokouksiin, tai siellä ovat vain ne kaikkein aktiivisimmat. Näitä kokouksia ovat yleensä sääntöjen mukaan kevätkokous sekä syyskokous. Syyskokouksessa esimerkiksi valitaan tulevalle vuodelle hallitus, päätetään toimintasuunnitelma ja talousarvio sekä jäsenmaksu. Nimetään toiminnantarkastaja sekä vara sellainen.

Nuoria tarvitaan yhteistyössä

Pohjola-Nordenin liittokokous pidettiin 4.-5.5. Tornio-Haaparannassa. Pohjola-Norden edistää pohjoismaista yhteistyötä ja tekee toiminnallaan Pohjoismaita tunnetuksi Suomessa.

Pohjoismainen yhteistyö kohtaa monia haasteita. Kaksi suurinta haastetta ovat jäsenkunnan uudistaminen nuorilla ja uusilla jäsenillä sekä näkyvyyden puute Suomessa. Pohjola-Nordenin jäsenten keski-ikä on melko korkea. Yhdistystoiminnan on vaikea jatkua ilman nuoria ja työssäkäyviä jäseniä.

Verottaja laukalla - yhdistysten parin euron palkinnot tulorekisteriin

Hallitus säätää lait ja verottaja toteuttaa - näin ilmeisesti sitä byrokratiaa sujuvoitetaan. Nyt uuden lain myötä jopa harrastusyhdistyksen koiran kilpailussa voittama parin euron lelu pitää nyt ilmoittaa verottajalle tulorekisteriin, kertoo Iltalehti. Vuodenvaihteesta lähtien verohallinnon tulorekisteriin on täytynyt ilmoittaa esimerkiksi kaikki urheiluseuran antamat kilpailupalkinnot.

Tulorekisteri tappaa yhdistykset

Vuoden alusta voimaan tullutta tulorekisteriuudistusta on arvosteltu monilla tavoin. Yksi huolestuttavimmista ilmiöistä on tulorekisterin vaikutukset yhdistystoimintaan. Uudistuksen myötä verottaja vaatii, että esim. kaikki yhdistyksien järjestämästä kilpailutoiminnasta saadut palkinnot tulee ilmoittaa verottajalle. Aikaisemmin on noudatettu sadan euron rajaa eli sitä pienimpiä palkintoja ei ole tarvinnut ilmoittaa.

Sananvapauden rajoittaminen säännöillä?

Suomi on, kuten tiedämme, yhdistysten luvattu maa. Yhdistyksillä on sääntönsä. Monessa muussakin toiminnassa on sääntöjä. Peleissä on pelisäännöt. Mutta kuinka sitovia säännöt ovat? Ainakin sääntöjen pitää kaikessa toiminnassa olla lainmukaisia - vai pitääkö?

Voidaanko sananvapautta rajoittaa säännöillä?

Onko mahdollista rajoittaa laillisesti esim. sananvapautta laittamalla sääntöihin pykälä joka sen mahdollistaa?

Rahankeräyslain uudistus ei ole riittävä - lahjoittajat vastuutettava teoistaan!

Keskeisenä pyrkimyksenä nykyisessä rahankeräyssääntelyssä on varmistaa, että kerätyt varat käytetään nimettyyn tarkoitukseen, että sekä rahojen kerääminen että niiden käyttäminen on sekä tehokasta että asianmukaista, ja että yleisölle syntyy varmuus, että keräykseen lahjoitetut varat todellisuudessa edistävät esitettyä asiaa. Epävarmuus lahjoitusten asianmukaisesta ja tehokkuudesta laskee kansalaisten halukkuutta lahjoittaa rahankeräyksiin varojaan.

 

Uusia työkaluja parempaa arkeen

Työelämän ja vapaa-ajan merkityksellisyys syntyy kokemuksista ja näkemyksistä. Me kaikki haluamme olla mukana mielenkiintoisissa, elämyksellisissä ja vaikutuksellisissa asioissa ja toiminnassa.

Aika on ihmisille niukkuustekijä, jota varjellaan. Onneksi oikein käytettynä uudet teknologiat kuten muun muassa sosiaalinen media helpottavat ihmisten arkea. Yhteydenpito on yksinkertaistunut, nopeutunut ja siitä on hävinnyt sidonnaisuus aikaan ja paikkaan.

Yhdistystoiminta tarvitsee erilaisia ihmisiä - vai tarvitseeko?

Yhdistystoiminnassa olevat ihmiset voi jakaa 10 eri luokkaan:

 

1. Hengaajat, Hengaajalla ei ole yhdistystoiminnan kannalta mitään merkitystä. Ei käytä edes äänioikeuttaan.

2. Wannabeet, Wannabe tahtoo olla yhdistystoiminnassa aktiivisesti mukana, mutta ei ymmärrä yhdistystoiminnan lainalaisuuksia ja saattaakin aiheuttaa toiminnallaan enemmän tuhoa sekä sotkua kuin hyötyä.

Byrokratia kukkii nykyään entistä vahvemmin

Hallituksen suunnitelmissa on turhan byrokratian vähentäminen. Tarvetta moiselle operaatiolle on totisesti olemassa. Aivan ilmeisesti Suomi on byrokratian laajuudessa koko maailman kärkimaita ja tilanne kulkee koko ajan pahempaan suuntaan.

Pienen pienenä esimerkkinä voisimme käyttää poliisille tehtävää ilmoitusta (huom. ilmoitusta, ei lupahakemusta) pienen yleisötilaisuuden järjestämisestä. Hakemuslomake on viiden sivun mittainen, sisältää monia kymmeniä kysymyksiä ja liitteitä siihen on pahimmillaan oltava 25 kappaletta.

Toimituksen poiminnat

Julkaise syötteitä